LEHDISTÖTIEDOTE
22.8.2003

Auli Toivonen on vuoden e-oppija 2003

Yli 3 000 jäsenen eOppi.net-palvelussa valittiin toista kertaa vuoden e-oppija kevään ja kesän aikana. Tiukan äänestyksen voitti Auli Toivonen Jalasjärven Ammatillisesta Aikuiskoulutuskeskuksesta. 

Toivonen sai noin 23 prosenttia Internet-äänestyksessä annetuista 209 äänestä. Toiseksi tullut Kai Hakkarainen Helsingin yliopistosta keräsi noin 20 prosenttia äänistä.

- Olen pyrkinyt arkipäiväistämään verkko-opettamista. Meillä JAKK:ssa verkon hyödyntäminen alkoi selvästä tarpeesta eli autosähköasentajien kouluttamisesta, positiivisesti äänestystulokseen yllättynyt Toivonen kertoi.

Toivosen mukaan verkkoympäristöön suhtaudutaan miesvaltaisessa kouluttajakunnassa ennakkoluulottomasti: 

- JAKK:ssa OppiNetti-verkkoympäristö on työkalu, jota voidaan hyödyntää arkipäivän koulutuksessa.

Toivosen rooli on ollut suunnitella, kehittää ja hyödyntää verkko-opetusta. Hän on käyttänyt verkkotyökaluja muun muassa ESR-rahoituksella toteutetuissa hankkeissa.

- Tavoitteena on madaltaa opiskelun ja työelämän rajapintaa, ja tähän verkossa toimiva työskentelytila antaa loistavan mahdollisuuden.

Vuosittain valittava vuoden e-oppija on henkilö, joka on edistänyt omassa organisaatiossaan e-oppimista onnistuneesti sekä kertonut avoimesti ja aidosti omista kokemuksistaan. Vuoden e-oppija on valintaperusteiden mukaan myös innostanut, rohkaissut ja tukenut työyhteisönsä henkilöstöä e-oppimisen hyödyntämisessä, kertoo 
eOppi.net-palvelun (www.eoppi.net) vastaava tuottaja Jarmo Pulkkinen Web Fellows Oy:stä.

Pulkkisen mukaan yllättävää tämän vuoden äänestyksessä oli, ettei yhtään yrityssektorin e-oppimisen kehittäjää ilmoitettu mukaan kisaan.


Vuoden e-oppija 2003 -tulokset:
eOppi.net-foorumin jäsenten valitsemat

Nimi Organisaatio Osuus äänistä
Auli Toivonen Jalasjärven Ammatillinen Aikuiskoulutuskeskus 23,4 %
Kai Hakkarainen Helsingin yliopisto 20,1 %
Marja Rautajoki Virtuaaliammattikorkeakoulun kehittämisyksikkö 16,7 %
Veli-Pekka Lifländer Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu 15,3 %
Leena Vainio Hämeen amk 12,0 %
Ursula Högström Keskuspuiston ammattiopisto 8,1 %
Otto Korpela Espoon Liiketalousinstituutti 4,3 %

Lisätietoja antaa:
eOppi.net-palvelun vastaava tuottaja
Jarmo Pulkkinen (toimitusjohtaja, Web Fellows Oy)
jarmo.pulkkinen@webfellows.fi
puh. (09) 2517 5213


eOppi.net lyhyesti:
eOppi.net on 3000 jäsenen e-oppimisen vaikuttaja ja alan laajin keskusteluareena Suomessa: se keskittyy digitaalisten välineiden käyttäjien odotuksiin, toiveisiin ja kokemuksiin sekä edistää julkinen-yksityinen-partnership -ajattelua. Palvelun avajaisia vietettiin 1.11.2000. Parissa vuodessa saamamme palaute on ollut runsasta ja rohkaisevan myönteistä. eOppi.net -palvelua tuottaa ja rahoittaa Web Fellows Oy.
Yleisimmät eOppi.net -jäsenten tittelit: suunnittelija, opettaja, projektipäällikkö, kouluttaja, lehtori, johtaja, opiskelija, rehtori, tutkija, asiantuntija ja konsultti. Internet-sivut: www.eoppi.net.

Web Fellows Oy lyhyesti:
Web Fellows Oy tarjoaa asiakaslähtöisesti räätälöityjä internet-palveluita ja -tuotteita. Olemme erikoistuneet verkko-oppimisratkaisuihin. Rakentamissamme verkkoyhteisöissä on yli 10 000 jäsentä. Asiakkaitamme ovat mm. sosiaali- ja terveysministeriö, Invalidiliitto ja Ford.
Internet-sivut: www.webfellows.fi.